perjantai 25. lokakuuta 2013

KPL 6. Luonnonvalinta ohjaa evoluutiota

Kaavioesitys siitä miten bakteerien 
vastustuskykyamtibiootteja
 kohtaan lisääntyy luonnonvalinnan seurauksena.
Muuntelun ansiosta populaatioissa esiintyy toisistaan poikkeavia yksilöitä, jotka selviytyvät muita paremmin tai huonommin. Paremmin selviytyvät yksilöt tuottavat luultavammin jälkeläisiä, ja näin poikkeava ominaisuus lisääntyy. Tätä kutsutaan luonnonvalinnaksi. Luonnonvalinta toimii erilailla vakaassa ja muuttuvassa ympäristössä. Tasapainottava valinta on sitä, kun olosuhteet pysyvät pitkään vakaina, ja valinta karsii keskimääräisestä poikkeavia äärityyppejä. Suuntaava valinta taas on sitä, että toisen ääripään yksilöt selviytyvät paremmin ja toisen ääripään yksilöt karsiutuvat muuttuvissa olosuhteissa. Hajottava valinta on sitä, kun olosuhteet muuttuvat kahteen tai useampaan eri suuntaan. Pitkän ajan kuluessa jakautuneista eliöistä voi muodostua eri lajeja.

Teollisuusmelanismi on ominaista teollistuneille alueilla, joissa esimerkiksi  ilman saasteet vaikuttavat ympäristöön ja siten luonnonvalintaan ja eliöiden ominaisuuksiin.

Olisimmeko me olemassa ilman muuntelua?

Pohdintaa

Jos luonnossa olisi enemmän muuntelua, me saattaisimme olla erilaisia, ja ympäristömme voisi olla monimuotoisempi.

Tehtävä

2. Rotat ovat vastustuskykyisiä varfariinille, koska muuntelun avulla yksilöt jotka olivat immuuneja sille lisääntyivät ja lopulta ominaisuus laajeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti